lauantai 6. joulukuuta 2014

Ideani

Valitsin kuvataiteen lukiodiplomin tehtävistä tehtävän 1B. Tehtävänannossa pyydettiin perehtymään Tove Janssonin taiteilijanuran vaiheisiin ja tämän pohjalta luomaan taiteidenvälinen teos, jonka lähtökohtana on jokin Toven taiteen teemoista. Sana taiteidenvälisyys kuulosti aluksi hieman vieraalta, mutta päädyin lopulta kuitenkin valitsemaan tämän tehtävän, sillä se oli mielenkiintoisin kaikista kuudesta vaihtoehdosta.

Kun käsite taiteidenvälisyys vihdoin aukeni minulle, tuli mieleeni heti yhdistää kirja ja maalaus. Tove Jansson on ottanut tuotannossaan usein kantaa vähemmistöjen, naiseuden ja homoseksuaalisuuden teemoihin. Muita hänen teoksensa teemoja ovat olleet esimerkiksi boheemi itsenäisyys, lämmin huumori ja suvaitsevaisuus. Synkempiä teemoja hänen tuotannossaan ovat yksinäisyys, kuolema ja riittämättömyys. Teokseni lähtökohtaisena teemana käytän homoseksuaalisuutta, joka varsinkin täällä kotimaassamme on viime aikoina ollut pinnalla oleva aihe, ja johon haluan omalla työlläni ottaa kantaa. Oma kantani aiheeseen on siis se, että täydelliseen tasa-arvoon seksuaalivähemmistöjen kohdalla on vielä matkaa, mutta suunta on oikea.

Opettajan mukaan tämän tehtävän toteutus olisi huomattavasti helpompaa, jos olisi käynyt Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä. Olen täysin yhtä mieltä tästä, sillä googlaaminen ei tuottanut kovin laajaa tulosta maalausten osalta. Jonkun aikaa surffailtuani löysin kuitenkin yhden varteenotettavan maalauksen, "Katajanokalta" jota päädyin käyttämään yhdessä kirjan kanssa. Maalauksen tunnelma on mielestäni oman työni ideaan sopiva. Valitsemistani teoksista ei ainakaan omasta mielestäni tule esille käyttämäni teema, mutta päädyin hyödyntämään niitä inspiraation lähteenä sekä tehtävänannon täyttämisenä. Päämääränäni ei ole siis kopioida aiempia teoksia, vaan ottaa niistä vaikutteita omaan teokseeni. Ja jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä, olen lukenut kirjan ja käytän omassa työssäni tarinan luomaa mielikuvaa, en kansikuvaa. Alla vielä valitsemani teokset.

© "Katajanokalta", 1942 (http://www.virka.fi/fi/galleria/verkkonayttelyt/taiteilija-tove-jansson-helsinki/sellaista-se-pitka-kevat-on)

© http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1105528