sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Johtopäätökset


Huom. portfolio alkaa viimeisestä (vanhin) postauksesta.

Valmis työni jolle annoin nimen "Sateenkaarisaari". Parhaiten onnistuin mielestäni veden maalaamisessa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut tehdä työn toisesta kuvakulmasta, mutta olen ihan tyytyväinen tähänkin.

En täysin ymmärtänyt millaisista johtopäätöksistä tulisi kertoa, mutta päädyn nyt kertomaan siitä, millaisia johtopäätöksiä teoksestani voisi tehtävänannon kannalta tehdä. Taiteidenvälisyyden luominen oli yllättävän haastavaa, eikä se välttämättä tule työstäni ensimmäisenä esille. Käyttämäni teema (homoseksuaalisuus) tulee kuitenkin mielestäni ihan selkeästi esille kahden toisiaan kädestä pitävän muumipeikon ja sateenkaaren värisen lipun ansiosta. Kuvassa lippu ei kunnolla näy. Viestini oli, että täydelliseen tasa-arvoon seksuaalivähemmistöjen kohdalla on vielä matkaa, mutta suunta on oikea. Mielestäni myös tämä näkyy teoksessa, sillä majakkasaari on jo lähellä mutta matkaa on vielä.